Hoivamusiikkia, mutta kenelle?

Kun puhutaan siitä, että musiikilla on monia vaikutuksia muistisairaiden arjessa, puhutaan usein hoivakotien asukkaista. Kuitenkin suuri osa muistisairauteen sairastuneista asuu omassa kodissaan, melko pitkäänkin. Heillä on usein puoliso, joka toimii omaishoitajana. Omaishoitajuus on arvokasta, mutta usein myös hyvin kuormittavaa työtä. Omaishoitajien hyvinvoinnin lisäämisessä musiikilla on valtavat mahdollisuudet!

Tehdessäni Musiikkia kotona -projektia, keskityin ensimmäisissä tapaamisissa siihen, millaista musiikkia kunkin osallistujapariskunnan kanssa käytämme. Myöhemmin aloin tehdä enemmän havaintoja siitä, kuka musiikkihetkissä oikeastaan oli aktiivinen osallistuja. Usein musiikin mahdollisuuksia tarkastellaan muistisairaan näkökulmasta. Kuitenkin myös omaishoitajat ja muut läheiset voivat saada paljon iloa arkeensa  musiikin välityksellä.

Huomasin projektin edetessä, että rohkeus kasvoi puolin ja toisin, kun tultiin tutummaksi toisillemme. Uskallus osallistumiseen lisääntyi. Tilanne oli myös meille kaikille tutumpi. Myös sairastuneelle alkoi hahmottua, mikä tämä uusi tilanne olikaan.

Myös päivät ovat itse kullakin erilaisia. Välillä oli väsymystä, flunssaa, huonoja öitä tms. Osallistujilla oli erilaisia muistisairauksia. Toisilla sairastuneilla päivät ovat enemmän samankaltaisia, toisilla taas vireystilassa on suuriakin päivittäisiä vaihteluita sairaudesta johtuen.

Kaikki osallistujat alkoivat kuitenkin osallistua aktiivisemmin projektin edetessä. Osallistujien mahdollisella musiikkitaustalla ei tässä ollut merkitystä. Tämä yllätti itsenikin!

Eniten pohdiskelin tätä aktiivisen osallistumisen teemaa sellaisen pariskunnan kohdalla, joista kumpikaan ei itse laulanut tai soittanut mitään instrumenttia. He kuitenkin nauttivat tapaamisista paljon. He kertoivat musisoinnin lomassa paljon muistoja ja jakoivat omia kokemuksiaan.

Tämän olen huomannut työssäni muutenkin. Musiikkitoiminnasta voi todella nauttia paljonkin, vaikkei itsellä olisikaan musiikin harrastustaustaa. Tämä edellyttää sitä, että kaikilla (osallistujilla ja vetäjällä) on yhteinen käsitys siitä, että osaaminen ei  tällaisessa musiikkitoiminnassa ole tärkeintä. Osallistua voi monin eri tavoin, eikä aina tarvitse olla yhtä aktiivinen. Musiikin tuomia muistoja ja suosikkilauluja voi olla, ja onkin, jokaisella, riippumatta ns. musikaalisuudesta.

Monien pariskuntien kohdalla nimenomaan omainen vaikutti nauttivan musiikkihetkistä. Monella heistä oli musiikkiharrastusta taustalla. Ehkä siksi tuli helpommin ilmoittauduttua mukaan toimintaan?

Muistisairaus jo sinällään aiheuttaa usein päälle päin "passiivisuutta", vaikka ihminen onkin aktiivisesti mukana. Myös se, että osallistuja ei enää puhu, voi antaa mielikuvan siitä, ettei hän osallistu. Musiikki voi kuitenkin tästä huolimatta aktivoida aivoja, tuoda hyvää mieltä, muistoja. Puheen määrä ei siis voi olla ainoa "aktiivisuuden mittari" tässä(kään) kohtaa. Sitä paitsi, osa meistä on persoonina hiljaisempia, vetäytyvämpiä. 

Olenkin jatkuvasti pyrkinyt kehittymään siinä, että havainnoin muitakin asioita. Esimerkiksi tuttujen laulunsanojen tapailu ei välttämättä tuota ääntä lainkaan, mutta on tärkeä merkki siitä, että yhteys on löytynyt.

Jalka naputtaa rytmiä, tai löytyy liike musiikin mukana. Musiikkihetken osallistujat ovat paremmin aikaan ja paikkaan orientoituneita, kiinni samassa hetkessä toisten kanssa. Heihin on helpompi saada kontaktia. Puhe ja sanat saattavat hetkellisesti lisääntyä ja olla loogisempia.

Huhtinen-Hildén (2017, s. 54–55) kuvaa tätä tietynlaista läsnäoloa ja herkkyyttä keskeisenä työtapana. Intuition ja herkkävaistoisuuden kautta voi rakentua yhteys muistisairaaseen. Pääpaino on tällöin aistimisessa ja vuorovaikutuksen sanattomassa informaatiossa. Tässä puolestaan tarvitaan tietynlaista luovuutta, toisaalta rohkeutta ja toisaalta herkkyyttä. On kyse siitä, että läsnäolo ja kohtaaminen ovat osa muusikon ammattitaitoa, eikä luonteenpiirteitä tai sattumaa.

Musiikkihetkiin haluttiin projektin aikana tuoda myös läheisiä, omia lapsia tai muita sukulaisia. Se sopi minulle, ja hetket olivatkin tosi mukavia! Eri henkilöt muistavat erilaisia asioita, ja muistelusta tulee vielä monipuolisempaa. Nuoremmat osallistujat halusivat myös etsiä keskustelun aiheena olleita kappaleita eri nettisivuilta tai esimerkiksi YouTubesta. Ja siitä aukesi taas uusia aiheita.

Osallistujat kertoivat odottavansa näitä musiikkihetkiä etukäteen ja sain paljon positiivista palautetta. Omaisten erityinen palaute oli se, että musiikkihetki "katkaisee" päivän rutiinit mukavalla tavalla. Muistisairauden myötä parsikunnan yhteinen tekeminen usein vähenee ja muuttuu haastavammaksi. Musiikkihetkiä varten ei tarvitse lähteä kotoa mihinkään. 

Joku osallistujista totesi myös, että tämä on kivaa toimintaa, koska tähän molemmat voivat "tasapuolisesti" osallistua, kun ei tarvitse välttämättä osata mitään. Ei haittaa, vaikka puheen kanssa on haastetta. Usein oli kuitenkin niin, että sairastunut oli ollut se parin "musiikki-ihminen", joten hän pystyi edelleen osallistumaan eri tavoin.

Moni omaishoitajana työskentelevä kertoi saaneensa toiminnasta iloa ja virkistystä. Tämän kokemuksen merkitystä ei pidä väheksyä. Omaishoitajan jaksamisen tukeminen on mielestäni erittäin keskeistä. Jopa yhteiskunnallisesti.

Jos haluat kysyä tai kommentoida, niin tavoitat minut esim. saveltuulia@gmail.com tai www.instagram.com/saveltuulia Tekstiäni saa tietenkin myös jakaa halutessaan. Heinäkuun aikana tulee vielä yksi teksti muista havainnoistani siitä, mitä musiikkihetkien aikana tapahtui. Kiitos, kun kävit lukemassa, voi hyvin! 

Tässä vielä linkki opinnäytetyöhöni: 
 https://urn.fi/URN:NBN:fi:amk-2020060417178